Vielä hetki heräämisiä ja sitten kesä "alkaa". Sitä odotellessa.

Aurinko ja hän, ja kaikki niinkuin pitääkin.

Pieni sydän hymyilee ja nauraa. Pieni sydän on onnellinen.

Pieni ihminen löytänyt paikkansa. Pienen ihmisen sydän toisen oma.

Koskaan ei tarvitse enempää, nyt kun löytänyt kaiken hyvän.

Onnellinen, tänään. Tässä. Ja nyt.

Annan sun olla syypää mun hymyyn, sulla on kaikki mitä mä tarviin.

 Tiedän, siellä on parempi.

Tiedän, et tule takaisin.

Kaipasin, ikävöin, itkin kun lähdit.

Tiedän, et kaipaa takaisin.

Surullinen.

Et tiedä kuka olen.

En koskaan voi kertoa.

Tiedän, et tule takaisin.

Tiedän, siellä on parempi.

Joskus sitä kaipaa kaiken kiireen keskellä jonnekkin rauhaan, ilman että puhelin soi tai tarvitsee tehdä yhtään mitään.  Hiljaisuuteen ja omaan rauhaan jonnekkin luonnon keskelle.

Herätä aamuaurinkoon ja linnun lauluun. Kastella varpaat aamukasteessa. 

Istua yöllä ulkona, kuunnella hiljaisuutta.

Toisinaan tulee ajateltua, että olisi helpompaa jos itseensä olisi sanakirja, tai tulkki. Pysyisi aina ymmärtämään omat mielen liikkeet. Välillä on vaikeaa yrittää ymmärtää muita, kun itsessäkin olisi tarpeeksi. Ja jos ei löydy keinoja millä omia ajatuksia käsittelisi.  Silti tahtoo olla muillekkin se joka ymmärtää tai ainakin yrittää, eikä tahdo sulkea muita pois.Toisen pahan mielen jakaminen, ja ongelmien kuuntelu saattaa välillä auttaa itseäänkin.

Oma koti kullan kallis, oma kulta kotona.

Pieniä asioita jotka tekevät onnelliseksi, niinkuin auringon paiste ja siisti koti. Kun tuntuu siltä että näin kaiken juuri pitääkin olla. Voi vain nauttia tästä hetkestä, eikä ajatella sen pidemmälle, niin harvoja hetkiä. Mutta sitäkin arvokkaampia. 

Oltava onneton, näytettävä onnelliselta

Oltava selkä suorassa vaikka vajoaisi polvilleen.

Toisten oletukset, käskyt, ja luulot. Kulissia on pakko pitää yllä. Omilla tunteilla ei ole mitään väliä, kokonaisuus on tärkein. Hymyiltävä, oltava hiljaa ja rauhallinen. Ei mitään väliä vaikka kuinka sattuisi. Sen saa pitää itsellään, kenellekkään ei saa kertoa.

Vika itsessä ja muissa.

Miksi niin helposti epäilyt ottaa vallan, miksi aina ajattelee pahinta, mutta on vaikeampaa toivoa parasta.

Vaikka asiat olisi järjestyksessä, ongelmia on pakko kehittyä aina jostakin, välillä ihan huomaamatta.

Toisen luottamus on helppo pettää, mutta aina ei ajattele seurauksia. Sitä ehkä pitää vähäpätöisenä, mutta se harvoin on sitä. Kun toiseen luottaa, on itsekkin oltava luottamuksen arvoinen.

Epäilyksiä on helppo luoda mielessään, niistä saa hyvin pienellä vaivalla kasvamaan valtavia.

Liian yksinkertaista ollessaan käsittämättömän monimutkaista.

Tavoitteita on hyvä asettaa, ja kun saavuttaa pienenkin tavoitteen, siitä tulee olo että on saanut jotain aikaiseksi. Ei niiden ole pakko olla suuria, eikä niihin kannata pakkomielteisesti pyrkiä, mutta kunhan ne on jotain itselle tärkeitä, ja on jotain mitä saavuttaa.

Aina välillä huomaa kuinka aika on hypännyt eteenpäin, ja kun katsoo peiliin huomaa että on itsekkin muuttunut. Aika kasvattaa. Vähän kerrallaan. Ja kun huomaa miten nopeasti aika menee, miten paljon asioita kerkiää tapahtumaan lyhyessä ajassa, se antaa pientä toivoa siitä ettei kaikki olekkaan niin ylitsepääsemätöntä kun välillä saattaa tuntua. Kun hetken miettii, tajuaa että monta vastoinkäymistä onkin yhtäkkiä takana, vaikka ne vasta juuri äsken tuntuivat rikkovan kaiken. Pitäisi osata niinäkin hetkinä kun tuntuu vaikealta, luottaa siihen että kaikki pikkuhiljaa korjaantuu.

Ehkei asiat pysy hyvinä kuin hetken , mutta ne on hyvin taas uudestaan, ja aina uudestaan. Niin kauan kun on huonoja hetkiä, on hyviäkin.

Luotan sinuun, tiedät sen, olet kaiken rakkauden arvoinen.